Kuukausikatsaus marraskuu 2016
Valmiit
ohje: Mile high club, lanka: Regia Pairfect, puikot: 2.5 mm |
Mile high club - Tui
Neuloin pitkästä aikaa sukat ja jopa valmiiksi asti! Ohje oli ilmainen Tuin Mile high club socks. Palmikot pitivät mielenkiinnon yllä kokonaisen parin valmistumiseen asti. Ainoa muutos jonka tein oli kärki. Viimeisten silmukoiden läpi pujotetaan lanka joka kiristetään, mutta se jätti ikävän kolon mielestäni, joten päättelin silmukoimalla loput silmukat yhteen. Sukat istuvat ja pysyvät jalassa ihan ennätyshyvin. Tavallinen kantalappukantapää yleensä löystyy käytössä sen verran, ettei sukat pysy nukkuessa jalassa. Näissä sukissa sen sijaan oleva ranskalainen kantapää istuu paremmin jalkaan eikä löysty muodottomaksi. Myös palmikot pitävät sukkaa kuosissa niin ettei se pääse leviämään muodottomaksi käytössä.Lankana käytin Schachenmayr Regia Pairfect -lankaa. Kaupassa kuvittelin langan olevan harmaata, mutta kotona selvisi että se onkin sinistä. Langan sävy vaihtuu n. 10 sentin välein, mutta sitä ei kyllä lopputuloksessa huomaa. Näkee vain tuon selkeän eron nilkan kohdalla. En ymmärrä miksi nilkan ja kantapään kohdalla olevat värit ovat niin paljon tummempia muiden kanssa. Olisin tykännyt varmaan enemmän joko tasaisen hitaasti vaihtuvasta väristä tai sitten kunnon värieroista kaikkien sävyjen kohdalla. Lanka oli mukava neuloa ja se näyttää parin pesun jälkeenkin hyvältä.
Puikoilla
BC Garn Semilla |
Dotted rays - Stephen West
Tuin kutomon (blogi / podcast) Ravelry-ryhmässä on menossa Steppe-kal, ja kun tästä Stephen Westistä on niin kohkattu joka puolella niin pitihän sitä osallistua. Kompastuin Snurressa näihin ihaniin vihreisiin lankoihin ja Dotted rays -ohjetta ehdotettiin hyväksi alotusohjeeksi. KAL loppuu kuun lopussa ja luulen, että ehkä ensimmäistä kertaa saan neuleen valmiiksi KAL:n käynnissä ollessa.Stitch Surfer socks - Louise Robert (Knitty Deep Fall 2012)
En enää muista, miksi rupesin tekemään yhtäkkiä myös sukkia samaan aikaan, mutta jostain syystä tuli pakottava tarve alottaa uudet Stitch Surfer -sukat. Tykkään ideasta paljon. Edellistä tuli todella nätit, mutta ihan eri kokoiset, joten ne on jääneet käyttämättä. En muista kyllä päättelinkö koskaan niistä edes lankoja. Tällä kertaa lankana on Drops Fabel sekä kirjavana että yksivärisenä.
Jonossa
- Vanilla is the new black -sukat Handu SukkaGimalle -langasta
- Revontuli -huivi Schoppel-Wolle Lace Ball -langasta
- Hooded shawl Drops Delight + Fabel -kombo
Lisäksi sekä Satakieli Advent MKAL että Frankensocks Advent MKAL kiinnostaisi, mutta on tosi hankala suunnitella osallistumista ennen kuin tietää mitä siitä tulee - joka tosin on näissä mysteryohjeissa pointtinakin...
Näiden lisäksi haluaisin myös sosun Hoodie Shawl Cardiganin ja Stephen Westin Building Blocks shawlin. Kummankin haluaisin kivoissa kirkkaissa väreissä... mielellään käsinvärjätyistä langoista. Niiden lankojen keräämistä täytyy suunnitella ja odottaa, sillä yhdellä kertaa ostaminen tappaisi kukkaron.
Näiden lisäksi haluaisin myös sosun Hoodie Shawl Cardiganin ja Stephen Westin Building Blocks shawlin. Kummankin haluaisin kivoissa kirkkaissa väreissä... mielellään käsinvärjätyistä langoista. Niiden lankojen keräämistä täytyy suunnitella ja odottaa, sillä yhdellä kertaa ostaminen tappaisi kukkaron.
Neulekatsomo
Neuloessa on tietysti parasta katsoa neulomisaiheisia videoita. Aloitin ensin suomalaista neulepodcasteista ja nyt olen jatkanut sitten ulkomaisiinkin.. En pian kato mitään muuta!
Suomalaiset
- Tuin kutomo: Blogi, Youtube, Ravelry-ryhmä
- Kiukkulintu: Youtube, Ravelry-ryhmä
- Elinan villapaitapeli: Youtube, Ravelry-ryhmä
- Koukuttaja: Youtube
- Suomalaiset podcastit -ryhmä Ravelryssa ja Facebookissa
Ulkomaiset
Kivat sukat ja ihan megaihanat vihreät langat! <3_<3
ReplyDeleteKiitti! Varsinkin toi yks noista on aivan ihana vihreä. <3
DeleteUpeat sukat!
ReplyDeleteKiitos! :)
Delete