Posts

Showing posts from 2017

Hei me värjätään lankoja osa 3

Image
Tässä viimeinen värjäystulos. Värit onnistuivat kauniisti eivätkä sekoittuneet. Tällä kertaa laitoin värit eri purkkeihin ja vyyhdin osat niihin. Tältä värjäyskipot siis näyttivät. Lusikoin päävärikipoista (keltainen, sininen, punainen) välikippoihin väriä niin, että sain välivärit vihreä, violetti ja oranssi. Tässä näkyy kuinka pitkäksi vyyhditin langan. Välivärit olisivat saaneet ollaa myös hieman pidemmät ja oranssi ei oikeen erotu muuta kuin vain punaisempana. Langasta tuli kuitenkin todella kiva! Olen yllättänyt miten hyvin se onnistui. Tällä menetelmällä voisi uskaltautua ehkä tekemään raitalankaa. Kaiken kaikkiaan värjäyskurssi oli todella antoisa ja ehkä suurin anti oli päästä värjäämään tilaan jossa voi sotata ja jossa on montaa eri väriä tarjolla. Ajattelin kyllä ehkä ostaa itselleni päävärit ja kokeilla niillä erilaisia värjäyksiä. Tai sitten vaan odotan, että pääsen taas syksyllä uudestaan kurssille. Jos siihen mennessä olisi saanut nämä edes neulottua.

Hei me värjätään lankoja osa 2

Image
Muistiinpanojen kertaus paljastikin, että ensimmäisellä kerralla värjäsin vain sateenkaarisekasotkun ja tiplulanka ja vihreäsukkis olikin tehty toisella kerralla. Toisella kerralla värjäsin siis tiplulankaa, vihreetä sukkalankaa ja violetin ombresarjan. Ombresarjan tummuuserot eivät erotu hirveästi luonnossa, mutta sen verran kuitenkin että tummin ja vaalein on selkeästi eri tummuiset. Seuraavalla kerralla ehkä pitää tehdä hiukan erilaiset seokset. Nyt liuosten välillä oli 2 ml eroa per 50 g. Vaaleimmassa on 2 ml väriä ja ensi kerralla voisi ehkä kokeilla alottaa 1 ml:stä ja tehdä seuraavat 3 ml, 7 ml ja 10 ml. Nämä lillui myöskin vain yhden vuorokauden. Lauantaina tulikin sitten värjättyä kasa lisää erilaisia lankoja. Kokeilin värjätä uudestaan saateenkaarilankaa ja vihreätä. Lisäksi väripataan pääsi pinkki-harmaayhdistelmä ja sateenkaarivärjäyksen värijämät käytin viimeiseen valkoiseen vyyhtiin. Tein uuden vihreän, mutta tällä kertaa vähän enemmän ruohoisan version

Hei me värjätään lankoja

Image
Osallistuin Helsingin työväenopiston langanvärjäyskurssille. Kurssilla käytettiin kylmävärjäysmenetelmää Semitone-värien kanssa. Värien lisäksi tarvittiin vain ureaa ja soodaa ja tippa astianpesuainetta. Aineet sekoitettiin oikeassa suhteessa ja langan annettiin muhia niiden kanssa kaksi vuorokautta. Kurssi kesti 3 kertaa ja ensimmäisellä kerralla tutustuttiin värjäystapaan ja kokeiltiin muutamiin lankoihin värjäystä. Ehdin itse tehdä 3 värjäystä illan aikana. Ensimmäinen värjäyskokeilu oli sateenkarilangan tekeminen. Halusin kokeilla montaa väriä. Vyyhti oli makkaralla lihalaatikossa ja lisäsin siihen perussinistä. -keltaista ja -punaista. Värit levisivät tietenkin muodostaen välivärejä ja lopputuloksena ei ole kovin selkeät osiot ja neulottuna näyttää vaan sekamelskalta. Tästä voisi tulla silti kivat tumput tai jotain muuta. Halusin kokeilla myös speckle-langan tekoa. Sekoitin pienet seokset väriliemiä ja roiskin kuivaan lankaan pensselillä. Näin tehtynä tiplut ovat va

Tammikuu 2017

Image
Tammikuussa on valmistui vähemmän neuleita, koska alotin monta projektia. Valmiit Vanilla is the new Black Vanilla is the new Black - Anneh Fletcher 60 g Keesi Ultrasock, Wrong money (75% Merino, 25% Nylon, 420 m / 100 g) 2.75 mm HiyaHiya-pyöröt Speckled Space Socks Speckled Space Socks  - Amanda Stephens (ilmainen) 69 g Handu SukkaGimalle (75% Merino, 20% Nylon, 5% Metallic, 400 m / 100 g) 2.5 mm HiyaHiya Sharps -pyöröt Smoot Operator Socks Smooth Operator Socks - Susan B. Anderson ($6.20 USD) 27 g Garnstudio DROPS Fabel, 105 Turqoise (75% Wool, 25% Nylon, 205 m / 50 g) 27 g Garnstudio DROPS Fabel, 162 Blue sea print 2.5 mm HiyaHiya Sharps -pyöröt Kesken Tootsie Rolls - Lisa K. Ross Ilo - Heidi Alander Harajuku Scarf - Jonna Hietala Brioche Kitty Hat - Susanne Sommer Villiviini - Tiina Kuu Putkisukat - Novita Jonoon Maclure - Noriko Ho Evergrey Socks - Susanna Winter Iron Gate - Anna Johanna Pennyflower